Hämärää, komisario Palmu.

Kadonneen serotoniinipulpahduksen metsästystä hämärän rajamailla. Unenomaista Air –yhtyeen Moon Safaria levylautasella pyöritellen ja nostellen samalla verkkaisesti puntteja, jotenkin oudolla ruumiista irtautuneella fiiliksellä kuin jossain pimeässä Lynchin elokuvassa hengaillen; Riutunut ruumisparka jyskyttää eteenpäin kun aivot ovat vielä jossain pääteasemalla tankattavana ja konnarikin kotona paskalla...

Vieläkin viikonlopulle väkevästi tuoksahteleva nahkaliivi lojuu natisten vieressä sohvalla kun kissa kaivautuu sen alle piiloon putsiin varovaisesti piipahdellen. Huvittaa. Paperiseksi murjoutuneen röökiaskin repeytyneet palaset roikkuvat puoliksi roskiksen reunalla ja ranteessa oleva leimänjämä pilkistelee ranteen rypyissä katoavana muistona eilisestä. Puntti kläpättää välillä. 

Huokailujen lomassa huomaan kuinka Kristoffersson tuijottaa tihrusilmäisenä levyn kannesta pimeän huoneen nurkasta ivallisesti, kuin jupisten viskinmörkittämällä äänellään viinanpirusta. Laitan sen eteen Sabrinan tissikuvavinyylin ja murjaisen kassit ojennukseen ennen seuraavaa sarjaa välttääkseni kivuliaat urheilutapaturmat.

Mikään ei ole hyvin mutta kuitenkin jollain tavalla on. Kohta on taas viikonloppu.