Karjalanpaistista kajahtaa.

Melko varmasti maailman uljain kotiruoka-annos kautta avaruuksien; Oman äipän wanhassa ladon (Ladan?) kokoisessa kiviuunissa hauduttelema karjalanpaisti ja lisukkeena kuorineen keitellyt potut. Meillä ei paistiin heitellä sipuleita, porkkanoita taikka minkäänvärisiä pippureitakaan - eväs pidetään tämmösenä simppelinä pelkällä suolalla maustettuna perusversiona johon kiviuunissa yön yli hauduttelu tuo omat arominsa. Arkiversio valmistuu välillä sähkölämmitteisenäkin muttei juurikaan kalpene tämän juhlaversion rinnalla kun sitä siellä pikkulämmöllä hiljakseen tuhnuttelee...  

Valmistusvaiheessa pataan päätyy suhteessa vähän enemmän sikaa kuin naudanlihaa, mieluiten lähikaupan lihatiskistä juuri tuoreena paloiksi leikattuna ja paperikääreessä kotiin kannettuna. Pitäis varmaan joskus seurailla tarkkaan vierestä tuon evään valmistumista jo ottaa kaikki salaiset valmistusjipot videolle notta osais itekkin tämän taikoa - Vai liekkö äityli paistelisi minutkin uunissa mureaksi jos sattuisin näitä salaisuuksia liian tarkasti netissä levittelemään?

Mureata ja hienosti hajoavaa tuo liha on kun lautaselle sitä padasta kauhoo, eivätkä pienet läskikokkareet makua ainakaan pahenna. Parastahan tuossa kuitenkin on se suolainen, lihahiutaleisena lainehtiva liemi jota liritellään reilusti perunoiden päälle niin notta sitä lainehtii tuolla lautasella sielläkin piirakoiden alla tuoden oman suolaisen lisänsä sen ruistaikinaiseen pohjaan. Peruna pitää siis kastella liemellä tarkkaan ja ennen paistin annostelua pilkkoa puukolla plätkyttäen tuollaiseksi sopivan hienojakoiseksi sianruoaksi että sitä saa sujahtelee kostutettuna poskeen sopivan vaivattomasti pelkällä haarukalla.

Känttynä samaisessa leivinuunissa rapsakaksi paisteltuja karjalanpiirakoita kunnon meijerivoihin tehdyllä munavoilla. Näitä pystyykin lappamaan mennentullen kitusiin helposti 5-6 kappaletta, nämähän ovat tajunnan- ja verisuonenräjäyttävimmillään vastapaistettuina. Penskana ja vähän isompanakin näitä vedeltiin lautastolkulla lauantai-aamupalaksi tuvan lämmössä pehmennyttä voita päälle annostellen. Voi joulu ettei näihin koskaan kyllästy ihminen, Jäkiruoaksi imetään peukaloa sängyn alla alasti onnesta sätkien.

Isäni sanoin, mitä perkelettä ne tuolla muualla suomessa syöpivät kun eivät karjalanpaistia ja -piirakoita!?!

Villasukkieni muistolle.

Laupias muistopuhe rakkaimmille villasukilleni missä oli harmaa jalkaterä ja punakeltaiset sik-sak -raidat varressa:

Jälleen koitti tällainen surullinen päivä jona suuren murheen saattelemana lähetin yhdet teistä viimeiselle matkallenne. Vetäisin teidät vielä tänä aamuna onnellisena sängyn vierestä unenpöpperöisiin jalkoihini niin kuin aina ennenkin, lämmititte vielä repaleisina askeltani vessassakäynnin ja viimeisen vitoskauden Sons Of Anarchy –jakson verran. Puhki kuluneet kärkenne pilkottivat peitonraosta surullisesti irvistäen kuin Ron Perlman, tarkkailin teitä alitajuisesti vaikka kieltäytyneisyyden vallassa torjuin täysin ajatukset tulevasta poismenostanne. Vaikka isovarpaani ja toinen kantapää pullistelivat ulos pettäneiden neuleittenne välistä matkalla suihkuun, ajattelin että teistä olisi pehmentämään kosketustani kovaan ja kylmään maailman vielä yhden peseytymissyklin verran - Olin väärässä, teidän loppunne alkoi olla jaloilla.

Yrittäessäni käsi täristen väkipakolla laittaa teitä vielä kerran pesukoneeseen havahduin todellisuuteen ja päätin huokaisten kantaa teidän keittiön roskikseen ennenkuin teistä olisi ollut jäljellä pelkät kuolleet varret; Pelkät kauniit lankoja roikkuvat nilkanlämmitysputkilot vailla pienintäkään ylpeydenripettä rakkaudella suorittamastanne upeasta työstä koko ihmiskunnan ja -yksilön pienten hapulevien askeleten hyväksi. Saattoipa pieni kyynel tipahtaa pehmeään nukkaanne kun peittelin teidät alahuuli väpättäen muovipussin pohjalle eron hetkellä, tapahtuman lopullisuuden iskiessä tajuntaan kuin moukarin tulehtuneeseen kivekseen.

Olen varma että tulen vielä joskus aikojen saatossa löytämään teille yhtä lämpimät ja kauniit korvaajat, joku mummo jossain virkkaa aikanaan sopivan sievät töppöset jotka sitten kohtalon johdattamana päätyvät koipiini varjelemaan niitä pakkaselta, hieltä ja pahalta maailmalta. Vaikka tulenkin vielä pitämään jalassani muita sukkia, ajatellen teitä kahta; Muistaen iloisia raitojanne ikuisesti tietäen että te lätkitte korttia siellä pilven reunalla Pelle Hermannin ja John Holmesin sukkien kanssa - Onnellisempana kuin koskaan. Muistoanne kunnioittaen, Imppa ja yksitoista varvasta.

Rumien iltasatu.

Olipa kerran erään kaukaisen maan ostoskeskuksen sovituskopissa mies joka kauhisteli itseänsä tyrmistyneenä peilistä. Kuvajaisessa hikinen läski murjoi jalkaansa vääränkokoisia housuja - Apinamaisen ruma näppyläselkäinen otus huohotti äänekkäästi niskamakkarat epäsiistien hiustensa alla pullistellen ilmaa keuhkoistaan pois ja yritti lihakset tutisten napittaa vyötäröstä parikymmentä senttiä liian pieniä farkkuja kiinni kehnoin tuloksin. Sänkinen kaksoisleuka pullisteli nihkeästi lörpsähdellen ja tursusi kivuliaasti muuta ihoa pistellen pinkeälle makkaralle joka kerta kun mies yritti vääntää nappia kiinni.

Sovituskopin suojaverho pullahteli koppirivistön käytävällä paksun miehen epätoivoisen nujuamisen tahtiin - Ynähtelyt ja ähkäisyt raikuivat selkeinä naistenosaston perukoille saakka ja ihmiset kurkkivat naapurikoppien verhonraoista ihmetellen kovaäänistä mesoamista. Räkäpisara kimmelsi miehen väpättävällä ylähuulella kunnes hän lopulta silmäkulmat kostuen luovutti ja tuijotti housunsepalus irvistäen peilistä yläperseestä kumpuavaa mustaa ylöspäin kiipeilevää iljettävää selkäkarvoitustaan. Housut valahtivat maahan mytykälle kun mies päätänsä puistellen luhistui masentuneena pienen kopin nurkkaan jakkaralle pieraisten apeana ulahtavan tuhnun, karvaisena kiiltelevän kiveksen mätkähtäessä tarramaisen nihkeänä jakkaran reunaan kusenpolttamien, muodottamiksi venähtäneiden alushousujen lahkeesta.

Väkevän paskanhajun vallatessa jo valmiiksi tunkkaisen kopin masentunut mies vetäisi itkua vääntäen vaatekasan alle hautautuneesta muovipussista kouraansa jykevän pullollisen ruskeata viinaa jaa rasautti lennosta korkin auki kumoten puolet kimaltelevan pullon sisällöstä suihinsa yhdellä huikalla. Juomasta voimistuneen miehen karvainen käsi puristui viinaroiskeista märkänä kopin suojaverhoon ja repäisi rätin raivokkaasti rätsähtäen koppirivistön käytävälle niin että verhonippeleitä sateli liikkeen hattuosastolla peiliä tutisevana tuijottelevan papparaisen karvahatun poimuun asti.

Muut asiakkaat tuijottivat kauhuissaan puolialastoman, mielipuolisesti ölisevän miehen syöksyessä alushoususillaan koppirivistön takaa yli kravattihyllyn, lailla apinoiden kuninkaan, punaisen velcrorusetin tarttuessa esittelytelineestä hänen paljaana poukkoilevan kiveksensä ja alushousujen lahkeen nihkeään syleilyyn. Sekavana mumisten hän hoiperteli makkarat vavahdellen kohti miestenosaston keskellä olevaa katutasolle avautuvaa liukuporraskuilua ja pomppasi ketterästi pikkuruinen rusetti iloisesti pilkahtaen kaiteen yli häviten tyhjyyteen pikaisesti häviävän huudon saattelemana.

Pierunhajun rippeet leijailivat pukukoppien käytävällä haihtuen hiljalleen Saharaan. Ihmiset tuijottivat hiljaisuuden laskeuduttua suut pyöreänä toisiaan, kuin kyseenalaistaen juuri silmiensä edessä vilahtanutta epätodellista tapahtumasarjaa, ainoastaan hissimusiikki jenkkasi jossin kaukaisuudessa kun he varovaisesti hiipivät typertyneinä kurkkimaan miehen perään kaiteiden yli.

Katutasossa juuri avaamaansa soijapatukkaa haukkaamassa ollut tikkujalkahipsteri tuijotti suu ammollaan tuota jalkojensa juureen taivaasta tipahtanutta lihaisan löyhkäävää olentoa jonka epämuodostunut muodoton raato makasi alati laajenevassa eritelammikossa alaspäin tulevien liukuportaiden loppupäässä perse paljaana, sievän punaisen rusetin pyöriessä rullaportaiden alapään koneiston roskakammassa karvaiseen verimöykkyyn tarttuneena.

Ylempien kerrosten kaiteiden taakse kerääntynyt yleisö tuijotti näkyä kauhuissaan. Liukuportaiden raksutellessa verkkaisesti lattian alle koneiston syövereihin imeytyi rusetin nauha lopulta tämän mekanismin väliin ja siihen takertunut verinen kivespussinriekale kimposi purskahtaen hipsterin pötkylän päähän värjäten sen hiljalleen kokonaan punaiseksi. Hissimusiikki taukosi hetkeksi ja kuulutuksessa mainostettiin miesten alennuksessa olevia nahkakasseja. 

Sen pituinen se, hyvää yötä :)

Pikkujannen kesäherkku, yea baby.

Tulevan kesän kunniaksi esittelen yksinkertaisen mutta sitäkin herkullisemman yrjölautasen - Hengästyttävän samettisen kesälääkkeeni makeanhimoon jo neljännesvuosisadan verran. Tämän sokeripommin on kaltaisenikin apina osannut valmistaa jo pikkuklopista lähtien, voin jo maistaa tuon herkun suussani. Seuraa ohjeita tarkkaan.

• Ihan ensimmäisen laitetaan mankasta tai youtubesta soimaan Love Unlimited Orchestran "Love's Theme"

• Tunnelman lämmetessä läsäytetään puoli litraa vähän sulahdellutta nougatjäätelöä ohuina viipaleina syvän & ison lautasen pohjalle, korvikkeeksi käy toki suklaajätski mutta ainakin yksi "virallinen" versio tästä mömmöstä pitää nauttia vuosittain ja siihen kuuluu nougatjäätelö jjumalauta!

• Päälle vatkataan 2 dl purkki kuohukermaa joka taputellaan eroottisesti kuolaten jäätelön peitoksi, toki kesysti vaniljasokeroituna + tavan sokeria annosteltuna lisäksi silleen reippaalla kädellä.

• Kokonaisuus koristellaan valitsemillasi juuri poimituilla marjoilla, semmoisilla suussasulavilla auringonlämmittämillä vatuilla tai puolikkaiksi lohkotuilla mansikoilla - Parhaassa tapauksessa molemmilla. Marjat työnnellään sormella kermaan hitaasti nautiskellen kuin *******.

• Valutellaan reunoille omia rinnuksia pitkin kaupan pahvitetrasta löytyvää suklaakastiketta, ei mitään kovettuvaa paskaa tai vaahtoja.

• Kliimaksina tekele nautitaan vähintään löylykauhan kokoisella lapiolla uimahoususillaan pihatuolissa ilman paitaa hikisenä karjuen, kuin alkueläin.

• Älä varaa loppupäiväksi mitään pakollista, käperry sohvan nurkkaan ja vedä viltti niskaan - Halutessasi myös käteen. Muista roudata ämpäri jo etukäteen sohvan viereen valmiiksi kun sinua oksettaa kovasti syötyäsi lautasen tyhjäksi. Oiva lääke sadepäivän ratoksi, sulettelulukemistoksi suosittelen Aku Ankan taskukirjaa "Mikki Kummitusjahdissa. Täydellinen kesäpaskare.

R.I.P talvi - Good Riddance!

Ohoh kun lopultakin koitti kevät, kylläpä siinä kestikin taas - Tosin syksyltähän tuolla on taas parin päivän ajan fiilikset tuntuneet vesisateessa itkua nyhräten talsiessa. Taisi olla täällä itäsuomessa melkeimpä puoli vuotta pakkasta putkeen ja vasta nyt huhtikuun lopulla päästiin kunnolla plussan puolelle. Kammoittavaa, liekkö golfvirta sammutettu kun ei tämä ilmasto tunnu ainakaan olevan lämpenemässä täällä meillä päin vaikka kovasti meille näin kertoillaan. Varmaan vielä vapuksi pläjäyttää puoli metriä lunta tippaleipien päälle; Jäinen simapullo kourassa istutaan pulkassa murjottamassa - Juhannuksena sama rasti + itikat päälle. Vähäjärkiseksi vetää välillä miehen tämä suomen synkkä ilmasto kun ei kiinnosta nykyään taas ah-niin-trendikäs hiihtäminenkään henkilökohtaisesti jee suksen vertaa.

Kovasti näistä pimeämmistä vuodenajoista jotain positiivista kaiveltuani olen huomannut että varsinkin talvella tuntuu jotenkin olevan aikaa & motivaatiota enemmän kaikkeen ihme taiteiluun ja epämääräiseen kikkailuun; Viime jouluna näppäilin silmälasit huurussa olosuhteiden murjomana tilttailevaa kameraa kuunvalossa useampanakin iltana, tietenkin ilman rukkasia parhaillaan -33'C pakkasessa.

Ensimmäisessä kokeiluluontoisessa pitkän valotusajan koekuvassa jalustana liukas roskiksen kansi ja kameran alle summamutikassa käteen sattunut rälläkän terä kameran tilttisäätönä. Saattoivatpa tontukin kuulla pari ihan uuttakin kirosanaa kun pimeässä navetan nurkalla vehkeilleni rähjäsin. Mutjakkaa jälkeä saa Samsungin WB650 -halpispokkarilla saa ku "vähän" vielä photoshoppailee potrettia jälkikäteen.

Onnistunutta potrettiä seurasi lisää pimeitä otoksia - tässä seuraavan yön mystisiä fiiliksiä pihapiiristä & aitasta mökkeröisen rappusilta käsin napsittuna -Nyt kameran alle viritettynä verrattaen edistynyt vanha vhs -videokameran jalusta joka ei oikein pakkasesta tykännyt, joku paikka siitä pasahti pimeässä halki vaikken koko kapineeseen sillä hetkellä edes koskenyt, hirvittävä säikähdys kyllä kohtasi miehen ja meinasi pipo räjähtää kauhistuksen voimasta.

Pakkanenkin paukkui edelleen -31'C asteessa ja jotain ihmeellisiä (tontun?)jälkiä ilmaantui talon nurkille, haluaisivat varmaan menninkäiset huikan lämmikkeenä nauttimaani rommitotia. Imppu ladattuna piti sohvan nurkassa vahtia etteivät sisälle asti eksy yskänlääkkeitäni maistelemaan...

Vallan kirkas oli kuutamo, taisi jo tuolloin pitkään jatkunut pakkanen tehdä temppujaan ja ilmassa killuva pakkashile kirkasteli maisemaa niin että varjot näkyivät ihan selvästi kun lepikossa kameran kanssa rymysin. Outo paukahtelu raikui metsissä, mikä lienee Kurt Russell siellä kömpinyt ryteikössä - Pakkasmulkero itse kuunvalossa etsimässä riukua pilkkihaalari kintuissa?

Mainion yksityiskohtaisia otoksia sitä saa keskellä yötäkin puitten oksilta ikuistettua kun aikansa räpeltää. Piti tehdä tämän toisen illan aikana useampikin reissu pihalle kameran seurana värjöttelemään, vehkeet kun eivät kestäneet ottaa kuin jotain kymmenisen pitkävalotteista kuvaa kerrallaan joista 90% on käyttökelvotonta, epätarkkaa cräppiä.

Hieno asia on kuulkaapas kuunkierto, sain aikani kyrvisteltyäni navetastakin sievän kuvan kun lasautin aamuyöstä kuuta päin yhden otoksen. Tämän jälkeen olikin parempi lopetella homma ja siirtyä sisätiloihin nautiskelemaan loputkin rommit kitusiin ja käsitellä kuvat kuntoon. Ensi talvena lisää, tiedä jos sitten saisin oikean joulutontun napattua kuvaan. Tai naapurin juoppo-ukon.

Hämärää, komisario Palmu.

Kadonneen serotoniinipulpahduksen metsästystä hämärän rajamailla. Unenomaista Air –yhtyeen Moon Safaria levylautasella pyöritellen ja nostellen samalla verkkaisesti puntteja, jotenkin oudolla ruumiista irtautuneella fiiliksellä kuin jossain pimeässä Lynchin elokuvassa hengaillen; Riutunut ruumisparka jyskyttää eteenpäin kun aivot ovat vielä jossain pääteasemalla tankattavana ja konnarikin kotona paskalla...

Vieläkin viikonlopulle väkevästi tuoksahteleva nahkaliivi lojuu natisten vieressä sohvalla kun kissa kaivautuu sen alle piiloon putsiin varovaisesti piipahdellen. Huvittaa. Paperiseksi murjoutuneen röökiaskin repeytyneet palaset roikkuvat puoliksi roskiksen reunalla ja ranteessa oleva leimänjämä pilkistelee ranteen rypyissä katoavana muistona eilisestä. Puntti kläpättää välillä. 

Huokailujen lomassa huomaan kuinka Kristoffersson tuijottaa tihrusilmäisenä levyn kannesta pimeän huoneen nurkasta ivallisesti, kuin jupisten viskinmörkittämällä äänellään viinanpirusta. Laitan sen eteen Sabrinan tissikuvavinyylin ja murjaisen kassit ojennukseen ennen seuraavaa sarjaa välttääkseni kivuliaat urheilutapaturmat.

Mikään ei ole hyvin mutta kuitenkin jollain tavalla on. Kohta on taas viikonloppu.

Pelikoneita ja -mankeleita.

Tulipa joku aika sitten siistailtua pelikone- & gadgettijemmaa ja räpsäytettyjä komeron perukalta yksi kuvakin. Onhan tuo läjä tämmöiselle retrohurahtaneelle vallan mieltä lämmittävä kokoelma vaikka itse pölyttyneillä vehkeilläni kehunkin. Ei taija oikein saada tuota kuvaa kunnolla suurentumaan tämän bloggerin /bloginpitäjän taitojen rajoitusten takia mutta tihrustelkaa siitä minkä pystytte...

 

Osa laitteista on bongailtu vuosien saatossa kirppareilta, osa taas huuto.netistä, ebaysta ja muutama tuoreempi räppänä tori.fi -palvelusta. Periaatteena on ollut että mitään en osta kalliilla (paitsi Amiga CD32 jota en voinut missata!) ja tällä periaatteella kartutan kokoelmaani jatkossakin - Hitaasti mutta epävarmasti säilyttäen samalla aarteiden löytämisen riemun. Rahallahan saa ja mopolla pääsee .

Kuvan komerossa pitäisi kirjanpitoni mukaan piileskellä ainaskin (laatikossa tai ilman & enempi ja vähempi useampine peleineen):

• Sega Dreamcast, -Master system & -Megadrive x3
• Playstation 1 x3 & normaali sekä slimmi -Ps2 & Ps3 + PsOne, PSP
• Nintendo64 x3, Supernintendo + Snes USA, Nintendo Gamecube,
  normi Gameboy, -Color sekä -Advanced ja lisäksi säkillinen NESsejä
• Xbox & Xbox360, Pari Amigaa + Amiga CD32
• Commodore 64 x3
• Nintendo Wii
• Philips Videopac
• Vectrex
• Joystickkien alla lymyilevä Atari 2600
• Intervision 2001
• Binatone
• Muutama pong -klooni
• Intellivision x2
• Colecovision 
• Muutamia käsikonsoleita & elektroniikkapelejä, ohjaimiin sisäänrakennettuja kokoelmia sekä jotain ö-luokan halpispaskoja

Saattaapa olla että pääsi joku unohtumaan... Eihän tuosta kuvasta noita kaikkia onnistu mitenkään bongaamaan, varsinkin kun tuossa kopissa on tuota rojua joka seinustalla ja osa käytössä eli muualla telkkarissa kiinni ja pelattavana ja silmittömän raivon ja huutamisen kohteena. Onhan tuolla pelikoneiden lisäksi kaikkea muutakin kivaa kikkaretta + pikkuisen Siiri -kissan pääkin tuoltaa pilkistää - Onnistutko bongaamaan? 

 

Jossain vaiheessa yritän paneutua näihin pelivehkeisiin hieman yksityiskohtaisemminkin, katsotaan jos joskus tulevaisuudessa saisin jotain pelikone -esittelyjä taiteiltua. Game on!

Vetää naaman pitkäksi.

Talouselämä uutisoi maaliskuussa 2013: "Väkitulva Helsingin seudulle kovin 40 vuoteen: Asuntoja!" -Lue uutinen tästä linkistä.

Tyrmistyksen määrä näennäisen "ongelman" uutisoinnista kovin 40 vuoteen: Eipä paljon enää kiinnosta hesalaisten hommat! Tästä pääkaupunkiseudun asuntopulasta voidaan mongertaa suut vaahdossa loputtomiin näkemättä persettä paskalta. Kenellekään ei näy olevan ongelma se että näitä meidän harvempaan asuttuja seutujamme alasajetaan hyvinkin monella tavalla niin suoraan kuin välillisestikin (tietoisesti/vahingossa/välittämättä???) ilman minkäänlaista keskustelua saati kyseenalaistamalla medioissa lainkaan vaikkapa työpaikkojen siirtymistä kasvukeskuksiin ja ninemomaan rakkaalle pääkaupunkiseudullemme; Vittu dey took ourr jjooobss!?!

Täältäkin näivettyvästä Joensuusta joka ikinen laitos olisi jo siirretty tällä vuosituhannella vähintäänkin Kuopioon asti tai jos mahdollista niin mieluiten jonnekin pääkaupunkiseudulle parempien & lyhyiden välimatkojen keskuuteen jos siitä ei kukaan olisi älähtämässä. Miksi!?!

Taksia soitellaan Joensuussa kohta yhden ja ainokaisen jäljelle jääneen S-ketjun muovibaarikompleksin edustalta jostain Turusta asti, hätänumerossa vastaa tienoota tutematon savolainen ja vankilatkin ovat meille junteille liikaa ja niiden rosvoasukit pitää ehdottomasti saada täältä jumalan selän takaa pelastettua minne tahansa muualle. Eivät kulje bussit eivätkä yöjunat ja bensakin on täällä aina suorastaan lannistavan kallista; Autot kaksikymmenvuotiaita paskoja. Lähin kitarakauppakin on tästä lähtien savossa. Kouluja ja oppilaitoksia korjaa viikatemies pikkukyliltä parempaan talteen matkallaan pankkiin, homeisessa putkassaan ylinopeustutkiaan virittelevät paskalakit onneksi saivat ”uudet” tilat ulkomaille karanneen Perloksen vanhasta autiokiinteistöstä. Mamut vikittelevät naisiamme enää Lieksan vastaanottokeskuksessa ja varusmiehet pyörtyilevät loppuvuodesta ruotsinkielellä jossain hevonperseessä. 

Kokoomukselainen  elinkeinomisterimmekin häpeää meitä ja Joensuulaisten halveksittavan paskaa yliopistoa. Tuolta naapuripitäjän nurkilta rullataan teistä asfaltteja poikkeen kun ei ole niitä vara enää ylläpitää, Joensuun suurin työllistäjäkin lienee vuoden päästä ABC. Työttömänä on itäsuomessa kohta joka viides mutta media uutisoi Helsingin asuntopulaa. Mitenköhän pitkään näitä asioita voidaan lakaista maton alle niin että korjaamatta itse ongelmaa homma ei jossain vaiheessa kusisi suuhun satakertaisella paskalotinan määrällä? Voi joulu mitenkä vituttaa välillä.

Läskikauluri kesät talvet.

Pitäis kyllä kaulasta jotenkin täsmälaihduttaa. On vähä niinku semmonen lihaisa kauluri ikuisesti ruokatorven ympärillä hytkymässä ja kutittamassa sänkineen. Jo heti aamuisin hampaita pestessä surettaa katella peilistä tämmöstä velttoa molopäätä roikkuvine ulokkeineen, lyyä tekis mieli naamaan notta pätsähtää.

Kesällä nämä ylijäämäheltakkeet taas ovat harmittavan kuumat ja varsinkin mopoillessa läpättävät tuulessa ikävästi. Satasen vauhdissa tämä lärvi vasta pahalta näyttääkin, muutaman kerran olen vauhdissa itteäni mopon peilistä vilkaissut ja matalaksi on mielen vetänyt.

Naamavärkki näyttää siltä kuin olisi lehmä paskantanut pottaan työnnetyn pesäpalloräpylän päälle ja ampunut varmuudeksi perään haulikolla. Itkua on pitäny salaa ulisten vääntää mopon kierrosten tahtiin ja vetää takinkaulukset silmiin asti.

Uneasy rider.

Katsastus.

Vitutuksen verenpunainen sumu hälvenee silmistä kuin usko kesän tulemiseen. Kotteron rekkariotteessa pii-ii-itkä leima hätäpäissään käydyn tuulilasin halkeaman väliaikaisesti pysäyttävän porausoperaation & heti perään suoritetun vuosikatsastuksen seurauksena.

Kaikki epätoivoiset vapaudu vankilasta -kortit käytetty touhun onnistumisen maksimoimiseksi: Avattu jättimäinen karkkipussi katsastusmiehelle keskikonsolissa ja mankasta säädetty operaation ajaksi soimaan lupsakka iskelmä; Hevilevyt sekä kaljapullot piiloteltu helevettiin näkyvistä; Takarenkaiden ilmanpaineet suhisteltu puoleen ja konttiin jätettu painavaa kirpparirojua iskaritestiä varten (lopputuloksena 20 prosenttiyksikköä paremmat iskarit kuin autoa ostettaessa viisi vuotta sitten öhöh!); Jalka- ja käsijarruja runkkailtu punahehkuisiksi kuopiontiellä; Konetta huudatettu kuin rattiin kuollut ukki Ladaansa ja viety koko paska silmät kauhusta pullottaen tyrkylle ihan muina miehinä vihellellen heti aamukasilta.

Ja läpi pätsähti. Nyt ei tartte vuoteen huolehtia mistään muusta ku nesteistä & filsuista, hanaa vaan – Kyllä se siitä kääntyilee! Laitetaan uutta lasia sitten vaikka ensi jouluna pukinkonttiin ja ja parit puslat valmiiksi odottamaan vaihtoansa kun ei vielä kuitenkaan kolise eikä tullu etes jälkitarkastuskehotusta. Koko operaation kustannukset korjaustoimenpiteineen, katsastuksineen & päästötesteineen tyhjensivät Joensuussa lompakkoa kaikkiaan 35€:n verran.

Koko talven olin jännäkakkaillut tätä päivää ku ei ois ollu pienempäänkään remonttiin yhtään ylimääräistä - Kiitos autokatsastusjumalille uhratun tuulilasin huijasin itsenikin suorittamaan tämän touhun epätodellisen onnistuneesti ihan kylmiltään ja pitkälti ennen sitä viimeistä päivää. Jumalautakp.

Parasta mitä suuhun voi työntää.

Tamperelaisen Sticky Wingerssin tarjoilemana Joulu, Uusivuosi ja Juhannus samassa tajunnanräjäyttävän tappavassa paketissa nousuhumalaisella Vapulla ja Ruotsalaisuuden päivällä höystettynä voi Gunnar ja Svanttepeetter jagheter mulggmeetter!!! Friteerattu suklaapatukka oi pakanalliset kanssaveljet ja -sisareni pyllistäkää kunnioituksesta kohti pötkylätehdasta ja kaiken rasvan alkulähdettä aamen!

Tämä suussasulava ihmisen, elämän ja maailmankaikkeuden kosminen alkumälli kätkee sisuksiinsa snickkerssinkaltaista ameriikanpatukkaa suussa purskahtelevan pehmeäksi rasvanugetiksi uppopaistettuna, kera vaniljajäätelön, kermavaahdon sekä tumman suklaakastikkeen. Käykäähän lutkuttamassa tamperelaiset tätä vauhdikkaasti, toki kannattaa vähän kauempaakin matkustaa näitä kitusiinsa vetelemään. Juu, ja tietenkin wingssejä alkuruoaksi. Tarjoilija, kielessäni on orgasmi plää-plääg-plärghhh!!!

Ilon tikku TAC-2.

Alkutalven uljaat kirpparilöydöt Nurmeksesta, kuuden euron TAC-2 -ilotikkupari Commodore 64:lle! Toisessa tosin oudompi kokomusta tikku. Mikököhän viritys lienee, tikun ja sisuspallukan mitat ovat kuitenkin normaalit mutta tuntumaltaan miehekkäämmän jopöttävä vempattava - Normaali kiinteä kumiripustus korvattu prikan ja ylärungon väliin puristukseen jäävällä pehmeällä & paksulla o-renkaalla? Mark II Nurmes Special?

Eihän Joystick TAC-2:sta parane, itelläni taisi tämmöinen kestää aikoinaan useammankin vuoden - taitaapa sekin vielä tuolta pelikonejemmasta löytyä. Näppylöistä toki voi olla montaa mieltä mutta ite kyllä sain TACilla plätkytettyä Commandoa tuntikausia läpeensä ilman huolen häivääkään.

Niissä perinteisenmallisissa isotikkuisissa joystickeissa oli se hyvä puoli että niillä sait hyvät enkat mm. Summer-, Winter- ja World Geimssijen vemputusta vaativissa lajeissa pitämällä tikkua ylösalaisin kaksin käsin siitä "jalustasta" kiinni ja antaa sen tikkuosan roikalehtaa holtittomana edestakaisin kuusi miljoona plätkähdystä minuutissa. Tämä tosin koitui monen paskatikun kohtaloksi kun monesti jonkun ilmansuunnan mikrokytkin pimeni liian kovasta osumasta. TAC-2 oli rehellisten pelaajien ilotukku, helvettiin kaikki autofiret!!!

Tämän niskakarvoja pystyttelevän rallin myötä terveiset pelimusiikkiguru Rob Hubbardille, olet jumala (Sori Lemmy). 

Prännänä prrrts-ph-fft!

Siinäpä arkistoiden kätköistä ensimmäinen mopoilukuva mitä onnistuin itsestäni löytämään, oisko jostain vuosilta 79-80? Kesämies -ukki vahtii takana nottei lähe jopo keulimaan eikä tartte poikaa kaapia petäjän kylestä. Pienenä ne on jo mopokkeet ja muut rojut kiinnostelleet, näkyy tästäkin kuvasta kun turpa rullalla pitää pöristä ja potkia rakkineeseen lisää jalalla vauhtia kun ei muuten kule tarpeeksi kovaa - Eivätpä ole asia juuri reilussa kolmessakymmenessä vuodessa juurikaan muuttuneet... Oikealla pilkottaa poljettava Massey Ferguson joka oli myös melkoinen aarre. Rakkineeseen oli myös peräkärry jonka avulla oikeasti opin peruuttamaan kärrejä sujuvasti myös sitten aikuisiällä. Kehitys kehittää.

Tämä samainen muovimopo on edelleen täysin ajokunnossa ja upea kuten ennenkin. Ohjauslaakerina tosin toimii rungon läpi puukotettu kuulakärkikynä ja ikääntynyt voimanlähde alkaa olla aika karstoittunut & väljä karvakasa - Eipä kulje enää mopo entiseen malliin. Olisikohan tästä vehkeestä muuten urjennut fetissini mustia vanteita kohtaan..?

Ensimmäinen mp -kokoontumisajoni oli muuten vuoden 1979 Kontioralli joka järjestettiin Juuassa Piitteri Campingissä. Ihan oikeasti päräytin sinne tällä nimenomaisella rakkineella sandaalit kläpättäen, vieläkin on mp-kerho 69 -tarra mopon ööh... muovirungossa todisteena.

Erinäisten kertomusten mukaan olin kaveerannut siellä kovasti Robin nimisen rokkistaran kanssa (hittibiisinsä 2525, ei frontside ollie) ja muut kanssamotoristit liimailivat mopooni myös komeita tarroja. Eikä muuten ollut viimeinen kokoontumisajo mistä on jokunen muistikuva kadonnut matkan varrelle, köhhrm. Osallistujia tuolla oli paikalla 1300 + minä. Oli eri kivaa.

Silikonien lumoissa.

On se tuo silikoni verratonta ainetta muuallakin kuin munkkien pingoituksessa. Männäviikonloppuna voitelin äitimuorin potkurin muovijalakset silikonisprayllä ja sinne hävis älähtäen järven taakse horisonttiin yhellä potkaisulla koko mummo kamppeineen.

Nyt innostuin fiksaamaan meijän olkkarin pyörivän nojatuolin laakerit radio-ohjattaviin autoihin tarkoitetulla silikonisella megaviskositeettisellä tasauspyörästörasvalla ja johan pyörii palli liukkaasti – Kiepautettiin tuolilla kissan kanssa kunnon päivätokkurat heti perään, kissa tosin pyörii minut pöydän alle mennen tullen…

Pyttipannu tuo jumalten rasvanektari.

Ihan pikkulasten oikeasti tässä on tulossa maailman paras ruokapläjäys Aamen. Ei voi pyttistä mikään mättö missään päin maailmaa koskaan päihittää; Tässä ulkona grillatussa muurinpohja -annoksessa kaksi kiloa puolikypsäksi keitettyjä perunoita kuutioituna, kolme punaisen lenkin puoliskoa (ehdottomasti sinistä parempaa!), purkki Korpelan kinkkukuutioita sekä helevetisti sipulia ja voita ja öljyä ja suolaa ja mustapippuria ja perään vielä tuhnaus perunamaustetta.

Omassa lempiversiossani vielä lirutellaan loppuvaiheessa vielä (tässä satsissa neljä) munaa joukkoon niin että se menee tuolla joukossa pikkuiseksi kikkareeksi. Koko tuotokseen pitää malttaa saada paistumaan kunnon väri, ei mitään valjua muhjua toinna popsia. Lautaselle annostellaan evästä ketsupin kanssa suhteessa fifti-sixsti, syödään ehdottomasti seisten siten että vedetään ensin housut nilkkoihin ja karjutaan suoraa kurkkua koko ruokailun ajan kunnes pyörryt onnesta.

Money shot pyttäristä, sekaan voi toki laittaa ylimääräiseksi vitamiininnlähteeksi yhden hyttysen kuten kuvasta näkyy. Jumalallisen hyvää evästä.

Äiti teki rokkaa pojalle.

Saunampäälle vähän palasta. Äipän hernekeitolla isompikin mies pehmiää. Syödään ilman paitaa ja housuja. Sinappi juuaan suoraan purkista tai pistetään ukin vanhalla ruosteisella moralla röppöön. Varotaan ettei mene zoppaa gorfvaan. Ruokailun päätteeksi pieraistaan niin että jakkara pärähtää.

Suomineitomme Pamela.

Lukekaapas Tästä linkistä Staran "uutisesta" mikä kaikkien aikojen jymy-yllätys sieltä taas tupsahtikaan voihan deividhasselhoffin speedo-nahkatakki -asukokonaisuus sentään! Piti pyöriä hurmiosta pyörtyen yksikerroksisen talon rappuset varmuudeksi kahteen kertaan alas kun en voinut uskoa tätä mitenkään todeksi; Pamela Andersson on siis mahdollisesti ollut saunassa alasti lähellä suomalaista kiuasta!!!

Onnen itkusta ulvahdellen juoksen heti punaisessa uimapuvussani vesirajoja pitkin pärskähdellen Rauta-Naumaseen samanlaisen Harvian räppänän ostamaan ja muutan sen sisälle asumaan uneksien siitä kuinka meidän suomalaisten ikioma Pamelamme viskelisi kauhallaan löylyvedet taloni katolle sihahtelemaan Tommy Lee Joneksen kanssa saunoessaan uijj-juiiihhh!!! Oikea superuutisten vuosi on tämä ollut ihan tajunta sumenee täytyypä heti lompsia sahaamaan itseänsä moottorisahalla kyynärpäähän.

Kuolleet kävelevät pelikoneissamme halleluuja!

Reilu vuorokausi meni äxpoxin kapulaa silmät epäuskosta pullistuen murjoessa, välissä tuli vaan yöunet vetäistyä - Nyt saa tyhjin katsein tuijotella konsolin päävalikkoa kun pelasin melkeimpä yhdellä istumalla putkeen ”The Walkin Deadin” kaikki viisi elämää suurempaa episodia. Huikeata saatana! Mitä tässä nyt seuraavaksi näppäilisi kun mikään muu digitekele ei todennäköisesti aikoihin riipaise sydänalasta samalla tavalla kuin tämän pelin traagiset hahmot ja koskettava tunnelma? Mitä jos olisin pelin alussa tehnyt pari eri valintaa; kuinka erilainen tarina olisi ollutkaan? Kuinka monella tuhannella eri tavalla olisin voinutkaan kokea tämän seikkailun ja kenties suoriutua siitä paremmin? Oliko tämä enää edes peli vai jotain vähän enemmän?

Lisää tämmöistä tarinankerrontaa olisi kaiken ylikaupallisen aivot turruttavan tusinapaskan tilalle saatava! Ihan oikeasti jos omistat minkä tahansa pelimankelin, ja vaikka suhtautuisit kuinka kyynisesti pelaamiseen ylipäätänsä, suosittelen erittäin lämpimästi antamaan tälle Telltalesin upealle indie -mestariteokselle mahdollisuuden ja kokeilla oma versiosi tästä mielettömästä tarinasta. Leukalääkärille mentävä maanantaina kun elämäni voimakkain peli-immersio löi alahuulta lattiaan kerran jos toisenkin silmäkulmia salakavalasti kostutellen.
Koskaan ei mikään peli- tai elokuvahahmo ole ollut niin rakastettava kuin tämän tarinan pikku Clementine. Huuuuhh!

Potkua persiille!

Ompa uljas asia tuo Kickstarter -touhu, pelimaailman viimeisin ennätysten rikkoja on aikoinaan tietokoneroolipelaamista mullistaneen Planescape Tormentin jatko -osa Tides Of Numenera joka tienasi yhteisörahoituksella hulppeasti risat neljä miljoonaa dollaria! Jään sukat jaloissa mutjahdellen odottelemaan valmista peliä jonka pitäisi tupsahtaa pelattavaksemme ensi vuoden lopulla. Innolla odotan tulevista rahoitustavoitteensa ylittäneistä peleistä myös legendaarisen Leisure suit Larryn paluuta jonka maineella huorattiin männävuosina esimerkiksi Codemasterssin toimesta uskolliselta fanikunnalta rahat poikkeen suoltamalla pelikoneiden ruuduille yksi kaikkien aikojen huonoimmista pelintekeleistä mitä koskaan on nähty. Jäkikäteenkin vielä vituttaa vastenmielisen lopputuloksen maanrakoon polkaistu potentiaali. Kickstarterin avulla valmistuneet pelit ovat ainakin tähänastisten kokemusteni mukaan ovat olleet vallan onnistuneita tuotoksia ja todennäköisesti kehitetty rakkaudesta aiheeseen eikä pelkästään dollarinkiilto silmissä. Tulevaisuuskin näyttää varsin valoisalta kun lueskelee käynnissä olevien projektien kuvauksia.

Nyttemmin Kickstarterin avulla tuotetaan näköjään elokuviakin, olkoonkin että viimeisimpänä ja tähänastisista kickstarter -projekteista suurimpana on Veronica Mars TV -sarjaan perustuva tuotos joka näyttäisi kehränneen ennätykselliset 5,7 miljoonaa dollaria plakkariin yli 90.000 fanin joukkorahoituksella - Mikä sinänsä on sydäntälämmittävä saavutus vaikken elokuvan kohderyhmään kuulukaan. Hienoa että uskolliset fanit saavat lopultakin mahdollisuuden vaikuttaa fanittamiensa tuotosten tulevaisuuteen jakelemalla pennosensa sinne minne ne kuuluvatkin; Tämä toivottavasti asettaisi paineita isoillekin tuotantoyhtiöille ja vaikuttaisi välillisesti siihen paskan määrään mitä tuotteistaan maksavien ihmisten silmille välillä heittelevät.

Minä ainakin haluan valinnoillani vaikuttaa mitä rahoitetaan ja millä ehdoilla eivätkä mitkään tuotantoyhtiöiden laskukoneillaan menestystä mittaavat pamput enää koskaan pääsisi ahneuksissaan roolittamaan johonkin elokuvaan vaikkapa Rihannaa jonka lahjat saavat kissan hiekkalaatikossa pulppuavan ripulipaskankin näyttämään karismaattisemmalta kuin tämän jokapaikkaan tunkevan ämmän peräpukamia silmiin kasvattava näyttelijäntyö.

Toimisikohan tämä rahoitusmuoto mitenkään Suomen kokoisessa maassa, jaettaisiin ihmisille kickstarter –krediittejä joita sitten voisi sijoittaa naurettavan Yle -veron nussinnan vastikkeiksi vaikkapa johonkin sellaiseen tuotantoon mitä ihmiset oikeasti haluaisivat nähdä (teineiltä ei tietenkään kysyttäisi mitään) eikä mihinkään ulkolaisiin perkeleen tanssiohjelmaformaatteihin taikka mitäänsanomattomiin saippuasarjoihin joita mainoskanavat suoltavat jo ennestään ällistyksestä pullottaviin silmämuniimme? Jos aihepiiri ei vielä ole tuttu, vierailkaa ihmeessä www.kickstarter.com ja rahoittakaa jotain mukavaa!.

Olipa kerran mies, joka lentotemput ties...

Onkohan meikäläisen ala-asteen luokalta kasvanut kovinkaan montaa harrasta uskovaista aikuista? Jatkuvasti kyllä kattilatukat ulistiin virsiä nuotin vierestä ja luettiin Jeesuksen & kumppaneiden toilailuista mutta sitten vitskaluokalla vaihtu uskonnontunneilla teema Star Trekkiin, Taisteluplaneetta Galacticaan jaa muihun erinomaisen kiinnostaviin Scifi -rainoihin. Juostiin opettajan perässä parijonossa kattomaan niitä leffoja pimeäään maanalaiseen telkkariluokkaan, satakuusivuotias opettajamme oli niin kuiva ukko että jonkun meistä penskoista piti käydä painamassa telkkarin hipaisunapista kanava kohdalleen että saatiin beta -kasetti näkymään. Se ite varmaan aina kuoli siksi aikaa jakkaralleen ja heräsi korahtaen takasin henkiin ku sytytettiin valot päälle.

Mieleenpainuvin ufopätkä oli ”Battle Beyond Stars” jonka nimen vasta nyt jälkikäteen olen netistä bongaillut ja rainan aikuisiällä uudestaan katsonut, repikääpä siitä nykyiset uskonnonopettajat matskuja opetussuunnitelmiinne ni tulee nykypenskoistakin kaltaisiamme tasapainoisia aikuisia:

 

Toinen koulussa ihmetelty pätkä oli tämä  vuoden 1978 Battlestar Galactica -kokopitkä. Onpas tässä komea traileri leffalla, tämä rainahan on parasta B-luokkaa legendaarisimmillaan: 

 

Voi olla että näitä Star Trekkejäkin katseltiin useampikin mutta ainaskin tämä taisi olla opettajan kasetille nauhoittunut. Ilmiomäisen upeata tavaraa tämäkin:

 

 

Harleypä hyvinkin Deividson -99 FXDX

My precious, 2010 loppuvuodesta hankkimani vuoden 1999 Harley Davidson FXDX Dyna Super Glide Sport, 1450 -kuutioisella Twin Cam koneella. Musta kuin perse. Stage I asennettuna ostohetkellä putkineen ja vaparifilttereineen, muuten käsittääkseni ihan orggispeli. Tämän "sporttimallin" tuplalevyt pysäyttävät pyörän vähemmän huonosti kuin normaali yksi levy. Tämä on näitä välimallin vehkeitä, viimeinen vuosimalli jossa vanhat jarrut & jousitus mutta ensimmäinen missä modernimpi Twin Cam 88" -kone. Sporttidynaa ei toinna sekoittaa Sportsteriin, tämä malli on ihan bigtwini mutta tehtaan mielestä jotenkin niin urheilullinen että pitää ihan erikseen nimessä mainita sana "Sport" höhöh.

Tämä Ensimmäinen kuva otettu liikkeen pihasta koeajon jälkeen. Rukkasesta lähti, sain lopulta toteutettua pitkäikäisen harrikkaunelmani ja ostin vehkeen talvea vasten pois kuleksimasta, pari vuotta noita vehkeitä tulikin netistä melko säännöllisesti syynättyä - Ovathan nuo niin perkeleen kalliita vehkeitä että parempi tietää mitä on hankkimassa ja mihin hintaan. Kahden ajokauden kokemuksella ei ainakaan vielä ole hirveästi kaduttanut. Kakkospyöränä on kuitenkin luotettavampi vanha japsimötkylä jolla sitten kerkeääkin vähän paremmin. Mutta mihinkäs tämmöisella vanhalla läskillä olisi enää nykyään kiire?

Ostohetkellähän tuo Dyna oli ihan mukavannäköinen värkki, vähän sellainen tylsänpulska peruscustom. Hyvänä puolena voisi mainita mallin omalaatuisimman ulkonäöllisen erikoispiirteen, kokomustan moottorin jota ei muista Dynistä tuohon aikaan löytynyt (jos muistakaan aikakautensa HD -malleista yöjunaa lukuunottamatta). Blogistani löydät jakossa lisää tämän mankelin vaiheista ja siihen pikkuhiljaa tekemistäni muutoksista tarkempine detskuineen. Oli mopo oli kesä.

Vehkeessä oli valmiina mainio Scremin Eaglen 2-1 -hormi jossa ihan sopivasti ääntä ja pauketta, eikä ahista kulkua. Muutamat kohdat päässeet putkesta vuosien saatossa vähän kellastumaan...

Mainiota sporttidynassa on myös nämä mikkihiiren korvat eli kunnon kajuutta kierroslukumittareineen ja vehkeineen. Ite ainakin olen tottunut ihmettelemään mopoja vingutellessani notta millonka sitä lipsahtaa kierrokset punarajan puolelle. Tämänluontoisessa vehkeessä tämä tosin ei ihan vahingossa tpaahdu mutta tulevien muutosten myötä tuollekin laitteelle saattanee olla on tarvetta.

Pifco Pour-o-matic!?!

Universumin ylivoimaisesti hienoin kirpparilöytö koskaan ikinä missään: Pifco Pour-O-Matic 60-70 -luvulta orggisboksissaan ohjeineen päivineen, irtosi matkaan kolmella eurolla!!! 

 Harvemmin on tehnyt viinaa näin paljon mieli, ainakaan siitä syystä että sen saisi modernina miehenä lasiinsa sähkönappia painamalla, perkele! Aivan hykerryttävä conversation piece, hytkyin onnesta jo kassajonossa kun suunnittelin tekeväni tästä vielä "mainoksen" videolle. Jos olisin leffarekvisitööri niin tekisin kaikkeni että tämä uljas rakkine joskus päätyisi valkokankaalle ;)

Mulla kol-kol-kolvissa löytyy

Voi Kalevi Kivestön pylde.

Käänsin koko kämpän ympäri etsiessäni ihan mitä tahansa pikkupätkää aivan normaalia sähköjohtoa levysoittimen maajohdoksi; Yleensähän näitä piuhoja ja kaapeleita tursuilee joka laatikosta ja kaapista mutta eipä tietenkään silloin kun niitä olisi tarvinnut, kumma kyllä mistään ei löytynyt edes ylimääräistä kajarijohtoa. Pitkällisen sotkemisen ja laatikoiden penkomisen jäljiltä bongasin yhden hyllyn taakse unohtuneen, turhan ohkaisen johdonpätkän jonka naama rutussa jouduin kelpuuttamaan käyttötarkoitukseen kun parempaakaan ei ollut käsillä.

Rojujen siivoamisen ja loppujen tarvikkeiden etsinnän jälkeen kolvia onnellisena lämmitellessäni, yhtä ainukaista johtoon tulevaa juotosta varten,  huomasin että nyt ei muuten paskakolvi lämpene kuin kädenlämpöiseksi vaikka olisin juossut katossa alasti ympyrää säkkipilliä soittaen – Hätäpäissäni testailin kepakkoa useammassakin eri töpseleissä ja nitkuttelin kapistuksen johtoa ja ruuveja tiukemmalle, turhaan. Kun ei niin ei.

Yllättävistä vastoinkäymisistä reihaantunut vitutuksen otsasuoni jyskytteli alati kiihtyvällä kompilla lippiksen nurkkaa niin että sen alta pelmahtelevat lakinriekaleet sumensivat verenpunaisena höyryävän näkökentän lopullisesti – Turhautuneisuuden itkusta ulvahtaen päätin kokeilla kuinka kolvi kohtaa painonnostotangon kuudensadan kilometrin tuntinopeudella ja linkosin sen hulludesta karjuen johdon päästä kaikin voimin puristaen kuntoilulaitteen kylkeen. Räkä ja paska hyrskähteli sieraimistani paljaalle rinnalleni kun tuijotin huohottaen sumun läpi tyhjyyteen.

Kammiotani ravistuttavan päksähdyksen jäljiltä huoneessa sateli parin minuutin ajan ruuveja ja muovinkikkareita kun keltainen kolvini oli muuntunut warppinopeudella nuppineulan pään kokoisiksi sirpaleiksi jotka hiljalleen kimpolivat kierien huonekalujen taakse piiloihinsa. Havahduttuani huomasin lippiksenikin räjähtäneen päästäni savuavina riekaleina lattialle. 

Oli lopulta hiljaista.

Huomasin puristavani sykkivässä nyrkissäni kolvin irtipoikki revennyttä pitkähköä virtajohtoa, eristeen alla kiemurteli vähintään kolme metriä ihanan paksuja karamellinsävyisiä sähköjohtoja - kuin metrilakuja markkinakojun tiskillä; Maajohtoja levysoittimeen joihin pitäisi kolvata toiseen päähän yksi ainoa juotos...