keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Rullaluistincowboy.

Jou Eidrian, I did it! Kevään ekat rullaluistelulenkit nyitty menemään, ihka ensimmäisellä kerralla jaksoin idiootinraivolla hoiperrella kylmiltään risat 15 km vaikka välillä tuntuikin että rullat leikkaavat tämän ruhon alla pyöriessään kiinni ja kumijalkani irtoavat tärinässä katkipoikki irti perseestä niin että pelkkä puolikas yksikätinen tumppi lentää ilmojen halki ulahtaen pyörätieltä katuojaan kurnuttamaan.

Toisella lenkilläni luukutinkin sitten pysähtymättä putkeen täysillä jo ilmiömäiset 21,16 km! Mitenköhän helvetissä, eikkait tuon pitäisi olla enää fyysisesti mahollista näillä spekseillä mitkä tähän satakiloiseen ja lähes yhtä lyhyeen runkooni ovat siunaantuneet? On kuin maustepippurikourallisen päälle pystyyn tökätty lenkkimakkara sätkiytyisi talon ympäri itekseen ja tulisi perille haarukka perseessä sopivasti grillattuna sinappiin ja ketsuppiin topattuna.

Pitäis varmaan jonakin herran vuonna huoltaa nuita luistimiakin, laakeritkin on varmaan voideltu viimeksi toissakesänä koiranpaskapötkäleillä vahingossa ripulilammessa luisteltuani. Kalliit 12 € luistimet menevät vielä ennenaikaisesti pilalle…



Onkos se muuten nykyään niin että miehet haluavat ihan omaehtoisesti pitää jalassaan semmoisia kiilteleviä, hikisiä perseitään (liian) piukasti nuolevia trikoita ihmisten ilmoilla mutjahdellessaan? Eihän tuolla kellään urospuolisella lenkkeilijällä tainnut olla 15 km:n matkan aikana normaaleja housuja jalassaan - Johan nyt on saatana?

Onko niin että nämä urbaanilegolakset tuijottavat meikäläistä nenänvarttaan pitkin tuolla lenkkipoluillaan virnuillen että siinäpä on lihava Marty McFly sujahtanut aikakoneellaan suoraan 90 –luvulta nykyaikaan luistelemaan, jumalauta lykkii menemään kirpparisalomoneillaan jalassaan prekambrisen ajanjakson kolmiraita-adidaksen verryittelyhousut - Mistäs helvetin museosta se nuo on kaivanut!?! Ihme dinosaurus, säädämpä 37 -tuumaisesta lenkille mukaan ottamastani aipädistä suomireggaen täysille ja imen nämä trikoot vielä syvemmälle ammottavana horottavaan persevakooni niin että tämä visio polttaa jokaisen ohikulkijan verkkokalvoon pysyvästi tämän yli äyräidensä lainehtivan karvojen kanjonin, kuvastuksen joka ei häviä näkökentästä koskaan – Edes nukkuessa.


©1989 Warner Bros.

Mustuutta Harrikkaan.

Harrikalla on mukava ajella sen kaksi ja puoli päivää ajokaudessa kun ei tule vettä esterin täydeltä. Vaikka Suomen kesä onkin sateinen niin on se myös niin lyhyt että suurin osa vuodesta menee aktiivisemmalla harrastajalla mopoa rassatessa, huoltaessa ja tuunaillessa vähän omaan makuun sopivammaksi; Olettaen siis että omistajalla pysyy edes muna kädessä ja hänellä on joku koirankoppi missä vehkeitään mahtuu nipertämään.

Oma moponi oli hankittaessa tosiaan vähän sellainen harmaavarpunen perinteisine kromi -pinnavanteineen joten ajattelin että mustaksihan sitä pitää hiljalleen muutella - Heti ennen ensimmäistä ajokautta pitkän ja kylmän talven aikana.


Touhu piti aloittaa irroittelemalla takalokasuoja jonka sinällään oletin olevan yksinkertaista: Satula on kiinni yhdellä ruuvilla ja lähtee poikkeen vetämällä, takapään sahköt tulevat näppärän kootusti tuonne satulan alle josta ne voi helposti napsauttaa irti "töpselistä" jolloinka takalokarin valoineen ja kaikkine kilkkeineen voi vapaasti vetää pois irroitettuaan kaikki pultit.

Kuulostaa teoriassa yksinkertaiselta yhtä harvinaisen idioottimaisesti suunniteltua pulttia lukuunottamatta; Pulttia joka sijaitsee lokasuojan sisällä tuon takarenkaan etupuolella piilossa, paikassa jonne pääsee käsiksi vaan useamman hylsysarjan jatkopalan & -nivelen avulla ja silloinkin tunnin turaamisen ja kuuden vitutuskaljan voimin. Aivan käsittämätön apinatyönnäyte Harley Davidsonilta, luulisi että takarengas pitää irroittaa ennen lokasuojan irroitusta mutta rengasta ei saa irti jos lokasuoja on paikoillaan. Meinasi jo leka heilahtaa heti ensimmäisen modauksen alkuvaiheessa.


Tilasin jo ennakkoon kapineeseen tuollaisen evomalleihin sopivan Fat Boy -umpivanteen Saksan Ebaysta josta se irtosi muistaakseni jotakuinkin satkulla postikuluineen. Nämä -99 -mallit ovat viimeisiä harrikoita jotka käyttävät vielä 3/4 -tuuman akseleita Timken laakereilla mutta ensimmäisiä uudemmilla Twin Cam 88 -moottoreilla, osavalikoimaltaan vähän sellaisia väliinputoajamalleja ja vara- ja lisäosien hankkimisen kanssa saa tehdä vähän ennakkotutkimusta että tietää mitää tilaa.

Seuraavasta vuodesta 2000 alkaen akselit vaihtuivat tuumaiseksi ja laakerit tavallisiksi umpilaakereiksi. Tämä vanne lienee ollut jossakin vanhemmassa rakkineessa, tässä mock-upitusta mukana tulleella liian pienellä jarrulevyllä ja loppuunajetulla takarenkaalla.

Kuvassa muuten käytössä tuo Motonetin punainen & mainio prätkän peräpään nostovipstaaki, toimii ainakin näissä Dyna -malleissa täydellisesti eikä maksanut kuin kolmisenkymppiä. Suosittelen ehdottomasti tämän hankkimaan, pikku harjoittelulla tuolla hoituu pyörän pystyttäminen nopeasti ja kivuttomasti. Umpivannekin näyttäisi istuvan oikein mukavasti paikoilleen...


...mutta eihän tuo perkele ole mustaa nähnytkään. Vanteen maalausta varten irroittelin ensi töikseni "uuden" vanteen perkeleen tiukkaan jumahtaneet jarrulevyn pultit yhtä lukuunottamatta, kuten kuvasta näkyy hajonneen bitin kärki. Paskapultti irtosi vasta Dremelöimällä tuohon pultin kantaan kunnon tasaapääura ja paukuttelemalla sitä iskumeisselillä vartin verran kuumentaen sitä edestakaisin sekä kiroilleen helvetin kovaa ja paljon.

Samaan syssyyn irroitelin valmiiksi alla olleesta vanhasta pinnavanteesta hihnapyörän ja käyttöön tulevan jarrulevyn, toki merkaten tussilla näppärästi pyörimissuunnat niin etteivät sitten asennusvaiheessa tulisi paikoilleen vahingossa väärin päin ja kuluttaakseen esim. kalliin vetohihna heti pilalle. En tiedä onko jarrulevyn pyörimissuunnalla merkitystä mutta ajattelin pelata varmanpäälle...


Seitsämän tsiljoonan mutkan jälkeen lopputulos näytti juuri siltä mitä halusinkin. Tätä ennen kävin matkanvarrella irroituttamassa renkaan vanteelta MP -Mestassa Joensuussa jossa aina hoituu homma kuin homma supsikkaasti ja tämmöinen tee-se-itse -urpokin saa apua kun menee sormi suuhun (terveiset Jarmo Heikkiselle). JepJepiltä tilasin uudet laakerit ja stefat valmiiksi ja irroitutin siellä myös vanteessa paikoillaan olleet Timken -laakereiden ulkokehät - Touhu joka ei ainakaan minulta olisi onnistunut kotikonstein, pahimmassa tapauksessa olisin takonut laakerin ulkokehää taltalla pieksäessäni koko laakeripesän mutkalle jolloinka koko vanne olisi ollut käytännössä entinen venkula.

Seuraavaksi kiikutin vanteen Liperin puolelle Takomo Ikoseen jossa parinkympin korvausta vastaan vanne hiekkapuhallettiin ja pulverimaalattiin puolikiiltävällä mustalla. Homma tosiaan on on edullista, tosin onhan tuonne Joensuusta vähän matkaa ja maalaukselle kannattaa varata aikaa viikko tai jopa kaksi riippuen firman työtilanteesta. Jälki on kuitenkin hyvää ja vanteen pinta kestää kolhuja huomattavasti paremmin kuin normaali maali.

Vanteen noudettuani ostin & asennutin siihen uuden renkaan sekä laakerit ja tulipa koko paketti käytettyä ammattilaisella shimmauksen tsekkaamiseksi. Noiden kartiomallisten Timken -laakereiden huono puoli on juuri se että renkaan laakereiden keskiputken on oltava millilleen oikeanmittainen että tarkasti akselin pulttia asennusvaiheessa tiettyyn momenttiin kiristettäessä välys jää juuri sopivaksi niin ettei vanne lonksu paikallaan saati liian pienen välyksen ollessa kyseessä kuumene liikaa ja leikkaa kiinni. Jos on liian väljä niin pitää lisätä "prikkoja" tai jos on liian tiukka niin pitää ottaa koneella matskua keskiputkesta - Onneksi Heikkisen Jarmo hoiti homman ja huikkaisi vielä perään kiristysmomentin johonka hän oli tuon shimmauksen mitoittanut.

Vanne oli asennusvalmis kun olin asentanut kopissani jarrulevyn ja hihnapyörän oikein päin momentteineen paikoilleen tussimerkintöjen avulla. Pulttien asennuksessa en käyttänyt mitään kierreliimaa vaan Motonetistä ostamaani rengas- ja pulttitervaa jota ruiskin kierteisiin. Tämä terva ainakin teoriassa estää pultin irtoamisen muodostaen kierteisiin sitkeän mällin joka ei kuitenkaan hapetu/jämähdä niin että pultteja saa seuraavalla kerralla repiä irti kuuden metrin jatkovarrella.

Jotkut harrastajat nettipalstoillaan muuten suosittelevat vaihtamaan kaikki jarrulevyn ja vetohihnan pultit joka kerta uusiin kun ne irroitetaan. Itse vaihdoin vaan hapettuneet jarrulevyn pultit ja hyvin ovat pysyneet kilkkeet kiinni vaikka kilometrejä remontin jälkeen onkin jo kertynyt...


Kas näin se homma etenee, uusi vanne on lopulta valmis ja paikoillaan. Tästä näkee paremmin tuonkin mp -peräpään nostimen toiminnan. Se on tuollainen kaksihaarainen vipuvarsi jonka avulla pyörä nousee ilmaan kevyesti ja sitä on tukeva rukata ja siirrellä - ikäänkuin tuolla kopissani olisi juurikaan tilaa moiselle.

Se aiemmin kiroamani lokasuojan pultti on sitten muuten vielä pykälän verran vittumaisempi takaisinlaitettava, jos mahdollista. Paras ratkaisu on teipata pultti jatkovarsien päässä olevaan hylsyyn niin että se ei tipu siitä ja tuhannen yrityksen kautta koittaa saada se ujutettua sinne pimeään ja syvään kuiluunsa kahden sentin rakosen kautta paikoilleen naarmuttamatta lokasuojaa.

Siinä joutuu istuksimaan puoliksi pyörän alla tunnin -pari ja sorhata pulttia paikoilleen käytännössä sokkona, tätä työvaihetta en haluaisi enää koskaan toistaa - tämän ensimmäisen modauksen jälkeen olen tehnyt homman jo ihan muista syistä useamman kerran eikä se muutu kokemuksenkaan myötä koskaan yhtään helpommaksi. Ihan täysin pullalla se sieltä irtoaa ja tuplapullalla sen ehkä sinne saa takaisin pyöriteltyä. Perkelettä.


Lopputulos on varsin miellyttävä kaikessa mustuudessaan - Itse vannehan tuolta rojun seasta edes kunnolla erotu mutta pääasia on että se on nyt perseenmusta ja allakin uusi rengas tulevalle ajokaudella poltettavaksi. Etuvannehan näyttää edelleen melko harmaalle joten seuraavasta projektista ei ollut tässä vaiheessa mitään epäselvyyttä. Kuvassa myös uusi soolosatula mutta se onkin taas ihan eri tarina...

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Onnellinen äitienpäivä.

Äitienpäivän 2013 aurinko laskee Varissaaren taakse polttaen taivaanrannan punaoranssiksi. Ensimmäinen tulevaa kesää enteilevä päivä täällä jumalan selän takana eikä satanutkaan kumma kyllä pisaraakaan. Ihmeellistä, koko viikko ollut taas ihan esterin perseestä.


Luontoääninä on saatu kuulostella mm. joutsenta, kuikkaa, käkeä, västäräkkiä, hyttysiä ja tonnikaksisatasta viritettyä Suzukia. Olin muuten tänään ensimmäistä kertaa toisen moottoripyöräni pelkääjänpaikalla kyydissä, huisaa! Tästäkin rakkineesta juttua myöhemmin, kyseessä melko ärhäkkä GSX n. 130 hevosvoiman liikuttelemana. Kuva viime kesältä.

 
Pahennusta olemme äidin seurana herätelleet kahdella eri hautausmaalla (meidän perhettä ei varmaan pitäisi niille porukalla päästää, meillä on siellä yleensä hauskempaa kuin baarissa ja ihmiset tuijottavat) sekä naapurituppulan äitienpäivälounaalla; Herkullisiä röppöjä tarjosivat ja ihan helevetisti niitä vedettiinkin Homer Simpsonin tyyliin. Tällaisina päivinä saa olla perkeleen onnellinen että on tällainen maalaisjuntti. Junttius on köyhän rikkaus. Onnellinen päivä, hyvä kaikki äidit!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Lego Technic Car Chassis 8860. Oujea.

HUOM! Tämä kapine on nyt myynnissä Huuto.netissä 24.6.2013 asti, myynti-ilmoituksen löydät tämän linkin takaa!

Tämä taivaallinen Lego -supersetti lienee jokaisen 70 -luvulla syntyneen poikalapsen päiväuni kummitellen muistojen syövereissä jossain Commodore 64:n alkuaikojen ja Ritari Ässän seikkailujen välimaastossa, kimallellen He-Man ja Zoids -hyllyjen välissä neonvärien tuikkeessa leluosaston kunniapaikalla Peukaloisten Retkien tunnarin pauhatessa taustalla niin että korvista veri valuu.
Itse ainakin kuolasin tätä Lego -osaston ylähyllyllä kuudensadan metrin korkeudessa kaukaisena häämöttänyttä jättimäistä kunigassettiä ja toivoin että jonakin jouluna tämä päiväuni putkahtaisi pukinkontista lahjaksi ja saisin rakentaa tämän onnellisuuden kulminoituman omin pikku nakkisormin valmiiksi ja leikkiä sillä ikuisesti. Nykyaikana vastaavan mittaluokan haave olisi varmaan joku oma Delorean tai K.I.T.T. -replica.

Tämä Legosetti oli niin kallis että kovin harvan vanhemmat tätä raaskivat kusipääpennuilleen ostaa, tässä omassanikin on paketin kannessa vielä hintalappu jäljellä jossa komeilee 374 mk mikä oli tuohon aikaan järkyttävän iso tuppo seteleita. Kyllähän se pukki lopulta heltyikin kun tarpeeksi sille jaksoin toivelistaa kirjoitella, melkoisella viiveellä tämä laatikko putkahti...


...Nimittäin lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vanhana karvaisena läskinä, kyllästyin odottamiseen ja korjasin tilanteen itse. Pitkällisen metsästämisen jälkeen sain hankittua tämän päiväunieni lelupaketin itselleni käytettynä, muistaakseni jostain keskieuroopasta ebayn kautta. Setti oli käytetty mutta täydellinen ja maksoi varmaan samanverran kuin aikanaan uutena suomessa;  Pyysin maksuviestissäni myyjää purkamaan kotteron ja lyömään palaset kannen alle laatikkoonsa.

Parin viikon odottelun jälkeen sitten kääräisin viime tingassa saapuneen lootan suoraan postipaketin päälle liimailemallani lahjapaperilla pakettiin ja kirjoitin päälle isolla sydämenmuotoiseen tarran oman nimeni. Se oli kaikkien aikojen joulu, kylläpä siinä saatana kestikin odotellessa.

Tämä vehje saa jotenkin vieläkin niskakarvat pystyyn joka kerta kun tämän näkee. Onhan se kaiken lisäksi vallan miellyttävä kasattava sympaattisessa vanhanaikaisuudessaan. Aikanaanhan tämä oli suorastaan mullistavan edistynyttä legotekniikka, nyt monet ratkaisut lähinnä huvittavat kuten esimerkiksi nuo suhteettoman suuret tulpanjohdot taikka ohjauksen toteutus oman aikakautensa kömpelöillä basic -legopalasilla.


Lego Technic Car Chassis 8860 vuodelta 1980:
  • Sisältää 668 uljasta technic -palikkaa.
  • Lähes puolimetrinen järkäle (pituus 46 cm, leveys 20 cm)
  • Maailman upein laatikko minkä sisälle tekisi mieli muuttaa asumaan.
  • Kääntyvät eturenkaat kun rattia murjoo.
  • Jakkarat säätyvät pituussuunnassa eripituisille kuskeille, passelit penkit lenkkimakkarasta tavalliseen nakkimakkaraan.
  • Selkänojaakin saa säätää, jos väsyttää niin vaikka makuuasentoon; Tai pelehtimistä varten.
  • Kaksi vaihdetta: Kovaa ja saatanan kovaa - Vaihekeppi toimii ja kuuluu hintaan.
  • Neljä neliskanttista sylinteriä missä männät vatkaavat autoa tuupatessa, toki kummallakin vaihteella eri tahtia.
  • Takajousitus, camberkulma säätyilee sitä mukaa kun jousitus jousittaa - Mahtaa olla talvikeleillä livakka ajeltava.
  • Pyörivä syylärin ropeli.
  • Virranjakaja ja keltaiset pako ööh... suuttimet?


Onhan tämän oltava legendaarisin lelu mitä ikinä on valmistettu, ainaskin tällaisen kolmevitosen ikilapsen mielestä. Tämä oikea fyysinen rakennussarja päihittää kaikki maailman videopelit ja elektroniikkapelit mennen tullen. Tätä nykyä mulle on näitä settejä siunaantunut parikin kappaletta, toinen mahdollisesti lähtee myyntiin lähiaikoina.

Kandee siis tsekkailla huuto.nettiä jos sattuu kiinnostamaan tällaisen harvinaisuuden hankkiminen omien lapsuudenhaaveiden toteuttamiseksi - Muistaessani kyllä toitotan asiasta täälläkin blogissani. Kyseessä 100% täydellinen (kuvan) yksilö alkuperäisessä laatikossaan, ainoastaan ohjekirja puuttuu minkä löytää kyllä helposti vaikka www.brickinstructions.comista TÄMÄN linkin takaa. Paras lelu ikinä.


©1980 LEGO Group.

torstai 9. toukokuuta 2013

Rusina tuo luonnon oma paskakikkare.

Rusinoita! Ostin hyväuskoisena makeanhimooni paketillisen jotain halpishintaisia pähkinäsuklaakeksejä - Niihin oli kuitenkin salakavalasti työnnelty pähkinöiden lisäksi joukkoon myös rusinoita voi herranjumala ja ihan isän kädellä. Ottipa keksipaketti kyytiä. En ole koskaan ymmärtänyt miksi mihinkään ihmisen syötäväksi tarkoitettuun asiaan pitää laittaa näitä nahkeita pikku kakkakikkareita; Rusinoita pullassa, rusinoita maksalaatikossa, rusinoita porkkanaraasteessa, rusinoita myslissä, rusinoita rahkapiirakassa ja nyt pähkinäsuklaakekseissä?

Ainoa paikka minne rusinat kuuluvat on perse! Olisivat saaneet laittaa tuohonkin keksipakettiin allaolevan kuvan kaltaisen kuvan varoitustekstillä "nämä hirvittävät piparit sisältävät rusinoita, kiertäkää kaukaa ellette tykkää syödä ruoassanne näitä pikkuruisia sitkeitä kissanpaskakikkareita". Simassakin näitä hukkuneita yksilöitä pitää varoa ja yrittää ruikkia sitä juomaa pullosta pitämällä korkkia siinä pullon suulla notteivat nämä iljettävät limapökäleet tule lasiin löpsähtelemään ja yrittämään livahtaa höpätessä kitusiin tukehduttaakseen nauttijansa. Voi jumalauta, pilalla koko kevät.